torstai 26. toukokuuta 2011

Ympärileikkaus


Ympärileikkaus Marc Chagall (1931)
Europeana

Matthew Hess on käynnistänyt Yhdysvalloissa kampanjan, jonka tavoitteena on kieltää alle 18 vuotiaiden poikien ympärileikkaus.

MGM asetus (male genital mutilation) on edennyt San Fransiscossa niin, että se tulee marraskuussa 2011 äänestykseen. San Diegon asukkaiden parista on saatu 7,700 kannattajaa, niin että myös Santa Monicassa se tulee äänestykseen marraskuussa.

Hess perustelee asiaa siten, että ympärileikkaus vahingoittaa hermoja, on lapselle kivulias ja tarpeeton toimenpide. Koska naisten sukuelinten silpominen on kiellettyä, myös miehille tulee saada samanlainen turva.

Poikien ympärileikkaus on muslimien parissa tavallinen toimenpide, jolla ei ole uskonnollista merkitystä.

Maailman terveysjärjestö WHO tutkii edelleen, tulisiko ympärileikkausta suositella terveydellisistä syistä, koska se näyttää estävän AIDS tartunnan leviämistä heteroseksusaalisen väestön parissa Afrikassa.

Juutalaisuudessa sen sijaan ympärileikkaus ei ole terveydellinen asia, vaan uskonnollinen asia.

Jos MGM säädökset menevät läpi, Yhdysvalloissa käynnistynee näissä yhteyksissä lukuisia oikeudenkäyntejä, joissa sanotaan että säädös on perustuslain vastainen. 1. Amendment (tarkennus) kieltää valtion puuttumasta yksilön vapauteen harjoittaa uskontoa.

Lapsen ympärileikkaus on ollut myös Suomessa esillä ja valtio on käsitellyt asiaa.

Eräs suomalaisen mieleen tuleva kysymys on, mikä oikeus vanhemmilla on ratkaista lapsensa uskonto?

Tällä perusteella Suomen tasavallan lainsäädännössä voitaisiin myös kieltää myös lasten kastaminen kristityiksi ennen kuin he ovat esimerkiksi täyttäneet 18 vuotta.

Poikalasten ympärileikkaus viikon vanhana on ollut perheen sisäinen asia, juutalaista elämänmuotoa Yhdysvalloissa ja on nyt noussut julkiseen keskusteluun.

Näemme tässä varsin perustavanlaisen keskustelun yhteiskunnan, demokratian ja yksilön oikeuksien sekä uskonnollisen yhteisön vapauksien asiassa.

Yhteiskunta voi katsoa omistavansa miehen ja naisen synnyttämän lapsen, lapsi voidaan "sosialisoida".

Näinhän tapahtuu tietenkin siinä tapauksessa, että sosiaaliviranomaiset toteavat lapsen olevan henkisesti tai ruumiillisesti vaarassa vanhempien huumeiden käytön, väkivaltaisuuden tai muun seikan tähden. Lapsi voidaan "sosialisoida" äidiltä ja antaa esimerkiksi ottovanhempien hoitoon tai viedä laitokseen, lastenkotiin.

Tämä on normaalia yhteiskunnan toimintaa heikoimpien suojelemiseksi ja tarkoituksena on lapsen hyvä, Lastensuojelunliiton tavoitteiden mukaan.



Yhteiskunta voi kollektiivisesti kokea olevansa lasten todellinen omistaja.

Mies ja nainen ovat lapsen synnyttäjät ja heidän sallitaan ylläpitää lasta, äiti saa häntä imettää, isä ostaa kaupasta vaippoja ja suomalainen yhteiskunta maksaa lapsilisää perheelle tukien kaikin tavoin lapsen kasvatusta, joka on uskottu vanhemmille.

Mutta jos vanhemmat eivät kasvatuksen suhteen toimi oikein, lapsi viedään heiltä turvaan.

Esimerkiksi jos isä lyö tuhmaa poikaa tai tyttöä tai äiti tukistaa, vanhemmat voivat joutua kasvatuksensa periaatteiden takia poliisin puhutteluun.

Vanhempien velvollisuus on tuoda lapsi yhteiskunnan ylläpitämään ja hallitsemaan koululaitokseen.

Kristillisessä kirkossa vanhempien velvollisuutena on tuoda lapsi kasteelle hyvissä ajoin, tai he saavat asiasta huomautuksen.



Yhteiskunta voi tietenkin muuttaa näkemyksiään, kuten nyt on käymässä ehkä San Fransiscossa ja Santa Monicassa.

Todetaan, että esinahan leikkaus saa pikkupojan itkemään vaikka suussa on hyvältä maistuva ja rauhottava tuppo. MGM aloitteessa sanotaan, että ympärileikkaus vahingoittaa lapsen penistä ja että hermopäät vaurioituvat ja koko operaatio on "tarpeeton" (unnecessary).

Suomessa yhteiskunta voi myös muuttaa näkemyksiään, ja todeta että myös lasten uskonnollinen kasvatus on valtion asia.

Lapset eivät ole vanhempien yksityistä omaisuutta, vaan kuuluvat tämän muurahaiskeon kuningattaren alaisuuteen.

Ja valtio voi sitten sanoa, että pikkulasten kastaminen loukkaa heidän henkilökohtaisia oikeuksiaan valita uskontonsa, johon vanhemmilla ei ole osaa eikä arpaa.

Tuntuuko tämä mahdottomalta ajatukselta, Valtion nousu Kolmannen valtakunnan tapaan yli yksilön ja perheen?



Otteita Lääkäriliiton kannanotosta
lainaus alkaa

POIKIEN YMPÄRILEIKKAUKSIA KOSKEVAA LAINSÄÄDÄNTÖ-TARVETTA SELVITTÄNEEN TYÖRYHMÄN MUISTIO: SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TYÖRYHMÄMUISTIO 2003:39

Suomen Lääkäriliitto ja erityisesti sen eettisten periaatekysymysten valiokunta on perehtynyt poikien ympärileikkausta selvittäneen työryhmän muistioon ja sen taustamateriaalina olevaan selvitykseen kansainvälisistä ja kotimaisista käytännöistä poikien ympärileikkauksessa. Lääkäriliitto tarkastelee kysymystä poikien ympärileikkauksesta ensisijaisesti lääketieteen etiikan näkökulmasta ottaen samalla huomioon toimenpiteeseen liittyvät lainsäädännölliset ja sosiaaliset näkökohdat.

Lääkäriliitto lausuu muistiosta kohteliaimmin seuraavaa



pienen lapsen kohdalla on kyse ensisijaisesti vanhempien tahdosta toteuttaa uskontonsa rituaaleja, ei niinkään lapsen uskonnonvapaudesta. Perustuslain näkökulmasta voidaan kysyä, ovatko lapset tasa-arvoisessa asemassa ruumiillisen koskemattomuuden suhteen, jos joihinkin lapsiin saadaan kohdistaa uskonnollisin perustein terveydelle riskejä aiheuttavia toimenpiteitä.



Lakiesityksen 1 § määrittelee lain soveltamisalan laajaksi kattaen kaikki uskonnolliset ja kulttuuriset perinteet. Tämä määrittely on laaja-alaisempana ristiriidassa ETENE:n rajauksen kanssa, jossa ympärileikkaus sallittaisiin lääketieteellisten syiden lisäksi vain juutalaisten ja islaminuskoisten keskuudessa. Lakiesityksen määrittely pitää siten sisällään myös anglosaksisen perinteen mukaisen ympärileikkauksen ja avaisi ovet sen toteuttamiselle suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän kustannuksella. Koska lakiesityksessä ei mitenkään velvoiteta tutkimaan tai todistamaan ympärileikkauspyynnön taustalla olevaa uskonnollista perinnettä, käytännössä ympärileikkauksen tekeminen kenelle tahansa poikalapselle on täysin vapaata. Tällaista käytäntöä ei voi pitää lapsen oikeussuojan mukaisena, kun se antaa mahdollisuuden rikkoa vapaasti perustuslain yksilön koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta ilman seuraamuksia ja velvollisuutta osoittaa rikkomuksen liittymistä uskonnonvapausperiaatteen toteuttamiseen.



Keskeiseksi perusteeksi ympärileikkaukselle työryhmä nostaa pojan identiteetin kehittymisen uskonnon ja vanhempien haluamalla tavalla.

Ympärileikkauksella on pojan kehittyvän identiteetin kannalta merkitystä, mutta on aiheellista kysyä, onko peruuttamattoman leikkauksen vaikutus lapsen identiteettiin myönteinen, ja peruste, joka oikeuttaa rikkomaan perusoikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen. Erilaisuudella ja sen selittämisellä lapsijoukossa voi olla kielteisiäkin vaikutuksia.



Suomen Lääkäriliitto suosittaa, että ympärileikkausta pyytävien vanhempien kanssa keskusteltaisiin toimenpiteestä luopumisesta tai sen siirtämisestä ajankohtaan, jolloin lapsi itse pystyy päättämään asiasta. Tämä käytäntö ei vaatisi lainsäädäntöä, vaan siihen riittäisi ohjeistus. Tälle olisi hyvänä lähtökohtana eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen kannanotto 30.11.1999 (Dnro 462/4/99, ks. myös 1664/4/1997).

Mikäli lakiesitys aiotaan viedä eteenpäin, tulee siinä olla myös selvä säännös siitä, että ketään lääkäriä ei tule velvoittaa suorittamaan tällaista toimenpidettä.

Lainaus päättyy


Nuo ovat otteita Lääkäriliiton lausunnosta, koko kannanotto on luettavissa tästä








Vaikka kielenkäyttö on yleistävää, tulee huomata, että tässä on ensisijaisesti kysymys Suomen juutalaisten oikeudesta harjoittaa uskontoaan.

Kuten sanoin, ympärileikkaus on tavallista muslimien parissa, mutta sillä ei ole islamissa mitään uskonnollista merkitystä vaan sitä pidetään terveellisenä tapana.

Kyse on siis juutalaisten vanhempien oikeudesta elää uskontonsa mukaisesti Suomessa.

Ei kannata laisinkaan luulla, että asia ei koskisi myös valtaväestöä.

Saksalaiset lähtivät juutalaisiaan vastaan, mutta he lähtivät myös vähän muita vastaan ja koko juttu levisi kuin jokisen eväät.

Samoin käynee tässä, Lääkäriliiton sijasta suomalaiset korkean tason organisaatiot, jotka ovat huolissaan lapsen oikeuksista ja yhteiskunnan parhaasta suuntaavat huomionsa uskonnollisten yhteisöjen valtaan, yksilön oikeuksien ja perheen oikeuksien ja yhteiskunnan, valtiovallan demokraattiseen näkemykseen siitä, mikä on hyvä ja oikein.




Tämä on Jumalan sana (lisäsin otsikot isoin kirjaimin lukemisen helpottamiseksi):

Kun Abram oli yhdeksänkymmenenyhdeksän vuoden ikäinen, Herra ilmestyi hänelle ja sanoi:
"Minä olen Jumala, Kaikkivaltias. Vaella koko sydämestäsi minun tahtoni mukaisesti, niin minä otan sinut liittoon kanssani ja teen suureksi sinun jälkeläistesi mää- rän."

Abram heittäytyi kasvoilleen, ja Jumala sanoi hänelle:
"Tällainen on liitto, johon minä sinut otan.

PALJOUDEN ISÄ
Sinusta on tuleva monien kansojen kantaisä. Älköön siis nimesi enää olko Abram, vaan olkoon se Abraham, koska minä teen sinusta kansojen paljouden isän. Minä annan sinulle paljon jälkeläisiä, ja sinusta on polveutuva kansakuntia ja kuninkaita.

SINUN JUMALASI
Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala.

LUVATTU PERINTÖMAA
Minä annan sinulle ja jälkeläisillesi pysyväksi perintömaaksi koko Kanaaninmaan, jossa nyt asut muukalaisena, ja minä olen myös sinun jälkeläistesi Jumala."



Jumala puhui edelleen Abrahamille:
"Pysykää uskollisesti tässä liitossa, sinä ja sinun jälkeläisesi sukupolvesta toiseen.

LIITON MERKKI
Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi. Leikkauttakaa pois esinahkanne. Tämä on merkkinä liitosta, joka on meidän välillämme, minun ja teidän.

Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat, siis jokainen talossasi syntynyt tai rahalla ostamasi orja.

Näin te kannatte ruumiissanne merkkiä siitä, että minun tekemäni liitto on ikuinen.

Mutta jokainen ympärileikkaamaton poistettakoon kansansa parista. Hän on rikkonut liiton."



Jumala sanoi vielä Abrahamille:

SAARA
"Vaimoasi Saraita älä enää kutsu Saraiksi, vaan hänen nimensä olkoon Saara. Minä siunaan häntä ja annan hänen synnyttää sinulle pojan. Minä siunaan häntä: monet kansakunnat saavat hänestä alkunsa, ja hänestä polveutuu kansojen kuninkaita."

Abraham heittäytyi kasvoilleen, mutta naurahti, sillä hän ajatteli: "Voiko satavuotiaalle miehelle muka syntyä lapsia, ja voisiko Saara, joka on yhdeksänkymmenen, vielä synnyttää?"

Ja Abraham sanoi Jumalalle: "Kunpa Ismael saisi elää sinun huolenpitosi alaisena!"

LUPAUKSEN LAPSI
Jumala sanoi: "Vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun tulee antaa hänelle nimeksi Iisak*. Minä pidän voimassa liiton myös hänen kanssaan, ja se pysyy ikuisesti voimassa hänen jälkeläistensäkin kanssa.

Ja minä toteutan myös sen, mitä pyysit Ismaelin puolesta. Minä siunaan häntä, teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänelle suuren joukon jälkeläisiä. Hänestä tulee kahdentoista ruhtinaan isä, ja minä teen hänestä suuren kansan.

Mutta minun liittoni jatkuu Iisakin kanssa, jonka Saara synnyttää ensi vuonna tähän aikaan."



Sanottuaan tämän kaiken Abrahamille Jumala kohosi hänen luotaan pois.


Niin Abraham ympärileikkasi vielä samana päivänä poikansa Ismaelin ja talonsa muut miehet ja poika- lapset, sekä oman väen että rahalla ostamansa orjat, kuten Jumala oli käskenyt hänen tehdä.

Abraham oli yhdeksänkymmentäyhdeksänvuotias, kun hänen esinahkansa leikattiin, ja hänen poikansa Ismael oli kolmetoistavuotias, kun hänen esinahkansa leikattiin.

Tuona samana päivänä ympärileikattiin Abraham, hänen poikansa Ismael ja heidän kanssaan kaikki palvelijat, sekä talossa syntyneet että muukalaisten joukosta ostetut.
1 Ms 17



Neuvoni Suomen kansalle täältä kaukaa:

älkää lailla ja asetuksilla mielettömästi kieltäkö sitä, minkä Jumala on määrännyt omaisuuskansalleen Israelille jo kauan ennen Moosesta ja Siinain liittoa.

2 kommenttia:

  1. Lyhyesti:

    "Koska pieneltä pojalta ei voida saada asianmukaista suostumusta, niin sekä eettisesti että juridisesti tarkasteltuna ympärileikkaus loukkaa yksilön vapautta ja henkilökohtaista koskemattomuutta. Tällaisena toimenpide on ristiriidassa lääkärin etiikan kanssa.

    Suomen Lääkäriliiton eettiset ohjeet ympärileikkauksesta ovat selkeät: Lääkärin etiikan näkökulmasta lääkärin virkatehtäviin ei tulisi kuulua uskonnollisen rituaalin suorittamista. Lääkäriliiton näkemyksen mukaan yhteiskunnan ei tulisi lainsäädännöllä vahvistaa sellaisten lääkäriä vaativien tai lääketieteellisten toimenpiteiden tekemistä, joilla ei ole terveydellistä merkitystä. Lääkärillä tulee aina olla selkeä oikeus kieltäytyä tällaisen toimenpiteen suorittamisesta, mikäli häntä yritetään siihen velvoittaa.

    Lääkäriliitto suosittaa, että rituaalista ympärileikkausta pyytävien vanhempien kanssa keskusteltaisiin toimenpiteestä luopumisesta tai sen siirtämisestä ajankohtaan, jolloin poika on itse kykenevä päättämään toimenpiteen suorittamisesta.

    - Heikki Pälve, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja ja Euroopan Lääkäreiden (CPME) varapresidentti, Maailman Lääkäriliiton johtokunnan jäsen ja eettisen komitean puheenjohtaja."

    Melko luonnollista, jos maailmaallisen lainsäädännön avulla pyritään turvaamaan lasten ruumillinen koskemattomuus.

    Entä tilanne, jossa jonkun uskonnon edustajat vaatisivat Suomessa, että heillä tulee olla oikeus leikata lastensa korvista tms. palat pois. Eikö heille tämä pitäisi sallia lain puitteissa jos vastaava sallitaan juutalaisille ja muslimeillekin.

    Kyllä jokainen järjissään oleva suomen kansalainen vastustaa tällaistä aikuisten lastensa silpomis oikeutta. Jos kokee tällaisen silpomisperinteen tärkeänä niin kannattanee muuttaa maahan jossa tuollaista arvostetaan. Suomen kaltaiseen yhteiskuntaan tuollainen barbaria ei sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne Suomessa on ristiriitainen. Toisaalta puhutaan anti-semitismin. Vaaroista ja lisätään synagoogien turvamäärärahoja ja toisaalta sekularismin pohjalta tahdotaan kieltää juutalaisuuden harjoittaminen maassamme.

      Poista